Matkailuautolla Pohjois-Norjaan – Lofootit, puskaparkit ja roadtrip seikkailu

Palattuani edelliseltä reissulta mielessäni kuohui innostus – uuden seikkailun suunnittelu alkoi heti. Tällä kertaa katseeni kohdistui kiehtovaan Pohjois-Norjaan, joka oli kuin unelmakohde: henkeäsalpaavat maisemat, villi ja koskematon luonto, raikkaan viileä ilmasto ja vapaa puskaparkkeeraus, josta olin kuullut vain hyvää. Edellinen reissu paahtavan kuumassa matkailuautossa herätti kaipuun viileämpiin keleihin, ja Norja tuntui tarjoavan juuri sen, mitä kaipasimme.

Vaikka olin aiemmin matkannut henkilöautolla Etelä-Norjassa ja rakastunut maan kauneuteen, korkea hintataso oli toistaiseksi estänyt pidemmät reissut. Nyt tuo taloudellinen este ei enää painanut vaakakupissa yhtä paljon – ja tiesin, että tämä voisi olla täydellinen tilaisuus palata Norjan jylhille vuonoille ja loputtomille vuorille.

Syksy oli jo pitkällä, ja sateiden mahdollisuus suuri, mutta se ei sammuttanut seikkailuhaluamme. Jessikan, avopuolisoni, kanssa päätimme valmistautua kunnolla: hankimme sateenpitävät vaellusvarusteet ja varauduimme kaikkiin syksyn sävyihin. Oli selvää, että ajankohdasta ja mahdollisesta tihkusateesta huolimatta emme antaisi minkään pysäyttää meitä. Edessä siinsi uusi seikkailu – ja Pohjois-Norja odotti!

Heti reissun alussa teimme klassisen aloittelijan virheen matkailuautoilussa: pakkasimme mukaan aivan liikaa tavaraa. Suuren auton tilavuus luo helposti harhakuvan, että kaikki mahdollinen "varmuuden vuoksi" tarvittava kannattaa ottaa mukaan – etenkin kun ei tarvitse kantaa tavaroita käsissä kuin auton lastauksen ajan. Käytännössä tämä tarkoitti loputtomia säätöjä ja tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen reissun aikana, mikä vei aikaa ja hermoja. Jatkossa olen päättänyt, että mieluummin pakkaan liian vähän kuin liikaa – ylimääräisestä tavarasta kun ei pääse helposti eroon matkan varrella.

Tavaranpaljouden vuoksi lähtöaikamme viivästyi, mutta se ei haitannut meitä lainkaan. Olemme molemmat enemmän ilta-ihmisiä, joten aikataulun venyminen tuntui lähes luonnolliselta osalta lähtövalmisteluja. Kun vihdoin pääsimme matkaan, ehdimme ensimmäisenä päivänä ajaa Jyväskylään asti. Yöpymispaikaksi valikoitui ABC:n huoltoaseman parkkipaikka, jossa oli erikseen matkailuautoille merkattuja paikkoja. Nämä paikat sijaitsivat kuitenkin keskellä parkkialuetta, mikä ei houkutellut.

Teimme oman ratkaisumme ja ajoimme suoraan parkkipaikan syrjäisimpään nurkkaan. Tämä osoittautui loistovalinnaksi: nukuimme yön rauhassa, ilman häiriöitä tai ylimääräisiä herätyksiä. Jo ensimmäinen yö reissussa muistutti siitä, kuinka tärkeitä pienet mukavuudet ja oma rauha ovat – ja kuinka jokaisella matkalla oppii aina jotain uutta tulevia seikkailuja varten.

Pakkasimme liikaa tavaraa mukaan, kuten kuvasta näkyy, tavarat olivat jatkuvasti edessä.

Seuraavana päivänä suuntasimme määrätietoisesti kohti Lofootteja. Reitti itsessään ei valitettavasti tarjonnut kovin paljon silmäkarkkia – maisemat olivat enimmäkseen yksitoikkoisia, ellei poikennut erillisille pysähdyksille tai kiertoteille. Koska meillä oli käytettävissä vain 10 päivää koko reissuun, tällä kertaa aikaa ei jäänyt vapaalle seikkailulle matkan varrella. Päätimme ajaa niin pitkälle kuin jaksoimme, ja illan tullen aloimme etsiä yöpaikkaa Park4Night-sovelluksen avulla.

Tallvikistä löysimme upean puskaparkin suuren joen varrelta. Paikka oli suorastaan täydellinen, ja kun sen löysi, tuntui kuin olisi voittanut pienen palkinnon. Yöpaikan etsinnässä on aina oma jännityksensä – sitä tunnetta, kun onnistuu löytämään piilotetun helmen, ei voita mikään. Siksi suosittelenkin lämpimästi, että vaikka matka olisi kiireinenkin, kannattaa käyttää hetki erityisempien ja uniikimpien puskaparkkien etsimiseen. Ne hetket luonnon äärellä ovat juuri niitä, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

Tallvik, Ruotsi. Aamulla herätessä joenvarren rauhaan, ympärillä kohoaviin maisemiin, fiilis oli täysin erilainen kuin edellisen yön ABC:n parkkipaikalla. Luonto tarjosi oman hiljaisen taianomaisuutensa – tuntui kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt. Näissä paikoissa herääminen antaa reissulle aivan uudenlaista energiaa.

Vaikka tavoitteemme oli alun perin ajaa mahdollisimman nopeasti määränpäähän, aamun kiireettömyys houkutti jäämään hetkeksi paikoilleen. Nautimme hitaista aamuista täysillä – höyryävä kahvikuppi kädessä, ympärillä vain luonnon äänet. Nämä pienet hetket tekevät matkasta merkityksellisen ja muistuttavat siitä, miksi tien päälle lähteminen tuntuu aina niin hyvältä.

Olimme päättäneet kokea Lofootit täydellisesti ajamalla niiden läpi siltoja pitkin aina tien päässä sijaitsevaan Å:n idylliseen kalastajakylään. Paluumatkalla suunnitelmana oli hypätä Bodoon vievälle lautalle Lofoottien päästä ja säästyä ajamasta hitaasti mutkittelevaa samaa reittiä takaisin. Tämä reittivalinta tarjosi meille mahdollisuuden nähdä saaristo päästä päähän, mutta samalla säästi arvokasta aikaa.

Reittimme kulki pitkän matkaa Ruotsin puolella ennen Norjan rajaa, ja juuri ennen rajanylitystä saavuimme yllättäen Abiskon pieneen kylään. Siellä törmäsimme täysin odottamatta suureen karkkitehtaan myymälään, joka osoittautui varsinaiseksi aarreaitaksi. Hyllyt notkuivat karkkia ja muita pakattuja elintarvikkeita, joita myytiin todella edulliseen hintaan – selvästi halvemmalla kuin Suomessa, puhumattakaan Norjan huimasta hintatasosta.

Lisäksi myymälässä oli laaja valikoima energia- ja urheilujuomia, joiden hinnat olivat niin houkuttelevia, että niitä tuli hamstrattua reissutarpeisiin enemmänkin. Tämä pysähdys ei ollut suunniteltu, mutta se oli yksi niistä pienistä matkayllätyksistä, jotka tekevät reissusta entistä mieleenpainuvamman. Voisi jopa sanoa, että karkkikassien kanssa rajalle saapuminen tuntui pieneltä voitolta ennen Norjan kallista arkea!

Abiskon karkkikaupasta ostimme järkevään hintaan paljon muutakin kun karkkia.

Mitä lähemmäs Norjan rajaa pääsimme, sitä upeammaksi maisemat muuttuivat – ja samalla sitä synkemmäksi muuttui sää. Ruotsin puolella nautimme lähes taukoamattomasta auringonpaisteesta, mutta Norjan puolella tervetulotoivotukseksi saimme sadetta, joka ei lakannut moneen päivään. Siitä huolimatta maisemat olivat henkeäsalpaavat, ja tie vei meidät kohti Narvikia, josta päätimme etsiä yöpaikan.

Narvik houkutteli erityisesti sen suuren, kaupunkiin johtavan sillan vuoksi, jonka olin bongannut kartalta ja halusin ehdottomasti ylittää. Samalla oli hyvä hetki täydentää jääkaappia, sillä Suomesta mukaan pakkaamamme ruoat alkoivat olla loppusuoralla. Pysähdyimme kaupungissa kauppareissulle ja ostimme erityisesti paikallista kalaa, mikä oli aivan omaa luokkaansa.

Ostosten jälkeen jatkoimme vielä jonkin aikaa matkaa ja päädyimme lopulta pysähtymään yöksi tien varrella olevalle parkkipaikalle. Tässä vaiheessa Norjan maisemat olivat jo niin vaikuttavia, että jopa tavalliset levähdyspaikat tuntuivat puskaparkkeilun huippukohteilta. Ikkunasta avautui maisemia, joita olisi voinut ihailla tuntikausia. Sateesta huolimatta tunsimme, että juuri tämä – vuorten ja vuonojen ympäröimä hiljainen parkkipaikka – oli täydellinen paikka viettää seuraava yö.