Via Ferrata ja täydellinen puskaparkki Alpeilla – Postalmklamm Klettersteig

Viidentenä reissupäivänä heräsimme aikaisin, jo kuudelta aamulla, herätyskellon soittoon. Olimme lukeneet, että poliisit tekevät usein aamukierroksia puskaparkkeihin ja sakottavat niissä luvatta yöpyneitä matkailijoita. Halusimme välttää ikävät kohtaamiset ja mahdolliset sakot, joten päätimme lähteä liikkeelle ennen auringonnousua.

Tähän mennessä matkailuautolla seikkailusta ilman sidonnaisuuksia oli alkanut tuntua enemmän harhaiselta unelmalta kuin todellisuudelta. Jokaisella askeleella vastaan oli tullut uusia sääntöjä, rajoituksia ja yllättäviä haasteita, jotka tuntuivat kaukana vapauden tunteesta, jota olimme lähteneet etsimään.

Silti emme olleet valmiita luovuttamaan. Seikkailun nälkä ajoi meitä eteenpäin, ja janosimme uusia kokemuksia. Kaivoimme kartan ja reittioppaat esiin ja aloitimme tutkimustyön. Pian löysimme sopivan matkan päässä lupaavalta vaikuttavan Via Ferrata -reitin. Tämä uusi haaste antoi meille uutta virtaa ja suuntaa päivälle – ehkä vapauden tunne olisi seuraavassa seikkailussa taas tavoitettavissa.

Päätimme suunnata Stroblin suuntaan, josta löytyi Postalmklamm Klettersteig – saksaksi siis Via Ferrata. Reittejä selasimme useilta eri verkkosivuilta, mutta huomasimme, että Google Maps oli selkein tapa löytää tietoa ja arvosteluja. Käyttäjien kommentit ja reittiarviot antoivat meille hyvän käsityksen reitin vaativuudesta ja siitä, mitä odottaa.

Matka Postalmklammille alkoi lupaavasti, kun aloituspaikalle johti upea ja hyvin hoidettu vuoristotie. Tie kiemurteli vuoren rinnettä pitkin, ja jokaisen mutkan jälkeen maisemat kävivät yhä vaikuttavammiksi. Tämä oli ensimmäinen kerta koko reissulla, kun saimme todella maistaa sitä vapauden tunnetta, jota olimme alun perin lähteneet etsimään.

Tien varrella ei ollut lainkaan leiriytymisen kieltäviä kylttejä tai muita rajoituksia, mikä oli meille kuin pieni voitto. Tuntui, että vuoristo kätki meidät syleilyynsä kaukana tiukoista säännöistä ja kieltokylteistä. Metsän siimeksessä ja huikeiden maisemien keskellä vapaus alkoi viimein tuntua todelliselta.

Postalmklamm Klettersteig kulki syvää ja vehreää rotkoa pitkin, jossa trooppisen kuuma ja kostea ilma toi reitille oman haastavan tunnelmansa. Reitti oli todella upea, ja se tarjosi vaihtelua tavalliseen pystysuoraan kiipeämiseen. Suuri osa matkasta kuljettiin vaakasuunnassa kallioseinämää pitkin, mikä teki kokemuksesta hieman seikkailupuistomaisen – luonnon muovaaman sellaisen.

Jonkin ajan kuluttua reitti kuitenkin muuttui ja alkoi kohota pystysuoraan. Jokaisen nousumetrin myötä maisemat kävivät vain upeammiksi. Rotkon syvyys ja ympäröivä vuoristo veivät sanattomaksi, ja ilmassa tuntui aitoa löytämisen riemua.

Yllätykseksi reitin varrelta löytyi vesiputous, joka kohisi voimakkaasti rotkon seinämää pitkin, sekä pieni, kristallinkirkas järvi putouksen juurella. Tämä piilotettu keidas tarjosi täydellisen pysähdyspaikan – ja parasta kaikessa, saimme nauttia siitä täysin yksin. Ei turistilaumoja, ei hälinää, vain hiljainen, rauhoittava luonnon äänimaisema.

Järvessä uiminen rotkon keskellä tuntui epätodelliselta ja uskomattoman vapauttavalta. Se oli yksi niistä hetkistä, jolloin kaikki matkalla kohdatut haasteet ja rajoitukset unohtuivat. Löysimme vihdoin sen täydellisen piilopaikan, jossa tunsi todella olevansa osa Alppien mahtavaa luonnonvoimaa.

Postalmklamm klettersteig reitin vesiputouksella sai uiskennella rauhassa luonnon äärellä.

Via Ferratat ovat yleensä erittäin turvallisia reittejä, sillä kiipeilijät ovat koko ajan valjailla kiinnitettyinä vaijeriin, joka tuo lisää varmuutta ja suojaa. Tämä tekee itse kiipeämisestä melko suoraviivaista, sillä tärkeimmät turvatoimet on jo otettu huomioon.

Kuitenkin, kun reitti päättyy ja matka vie takaisin alas, vaellusreitit voivat olla huomattavasti haasteellisempia. Alaspäin kulkevat polut kulkevat usein vuoren rinteiden ja jyrkänteiden reunalla, kapeilla ja kivikkoisilla poluilla. Tällöin keskittymistä vaaditaan enemmän, sillä polut voivat olla liukkaita ja hankalasti kuljettavia. Tässä vaiheessa jokainen askel on tarkkaan mietittävä, sillä pienikin virhe voi olla kohtalokas jyrkänteiden lähellä. Vaikka vaellus on kaunista ja tarjoilee upeita maisemia, reitit alas vaativat kuitenkin enemmän huolellisuutta ja varovaisuutta.

Rotkon rinteillä oli vehreää.

Illaksi ajoimme vuoren huipulle, ja siellä meidät odotti koko reissun hienoimpia yöpymispaikkoja. Talvella vuorella toimii vilkas laskettelukeskus, mutta kesällä paikka oli autio ja hiljainen. Ainoa ääni, joka kaikui vuoren rinteillä, oli lehmien kauloissa kilisevät kellot, jotka soivat rauhallisesti tuulessa.

Tässä vaiheessa reissua, kaikkien alkuperäisten haasteiden jälkeen, fiilikset matkailuautoseikkailua kohtaan nousivat huimasti. Tuntui, että olin löytänyt jotain uutta ja vapauttavaa – aivan kuin uuden kutsumuksen. Tuntui uskomattomalta olla juuri täällä, keskellä rauhaa ja upeaa luontoa, rankan kiipeilypäivän päätteeksi. Auringonlasku vuoren rinteellä teki paikasta vielä maagisemman, ja tämä hetki oli täydellinen huipennus koko päivälle.

Elämä hymyilee :)